Tasa-arvo kasvatuksessa

Työ alkaa meistä

Kun päiväkotiympäristöä ja -ilmapiiriä muutetaan tasa-arvoisemmaksi, aluksi on  tärkeää pohtia henkilöstön roolia ja vastuuta. Päiväkodissa muutos kohdistuu ennen kaikkea aikuisiin.

Meillä on tapana uskoa, että kohtelemme kaikkia oikeudenmukaisesti ja samanarvoisesti. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Ennakkokäsityksemme sukupuolesta, etnisyydestä, seksuaalisuudesta, toimintarajoitteista ja muista ominaisuuksista vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme ihmisiin ja myös siihen, miten kohtaamme lapset päiväkodissa.

Miten?

Omien ennakkoluulojen ja asenteiden tiedostaminen on prosessi, joka edellyttää kriittistä itsetutkiskelua – ja uskallusta. Prosessille on tärkeää varata riittävästi aikaa. Tavoitteena on tulla tietoisemmaksi kasvattajaksi ja tehdä päiväkodista tasa-arvoisempi paikka, jossa lapset saavat tilaa kasvaa ja kehittyä omaksi itsekseen ilman sukupuoleen liitettyjä kulttuurisia rajoitteita.

Seuraavalla videolla pohditaan eri haasteita, joita tasa-arvotyö asettaa päiväkodin henkilökunnalle. Videolla jutellaan esimerkiksi siitä, kuinka omiin ennakkoluuloihin voi havahtua työpäivän aikana.

Costiander, Kati — Päiväkodinjohtaja, Tarvonen, Vera — Erityislastentarhanopettaja, Päiväkoti Kamppi 

Kysymyksiä pohdittavaksi

  • Mikä auttaa sinua kohtaamaan lapset tasa-arvoisesti ja mikä estää sinua tekemästä niin?
  • Mitä sokeita pisteitä lasten kohtaamiseen liittyen olet havainnut työssäsi varhaiskasvattajana?
  • Kuinka voisimme auttaa toisiamme huomaamaan sokeat pisteemme?

Voimme kaikki oppia lisää sukupuolitietoisesta varhaiskasvatuksesta

Varhaiskasvatuksen ammattilaisena tiedät varmasti paljon tasa-arvoisesta kohtaamisesta. On kuitenkin tärkeää, että ylläpidämme osaamistamme ja seuraamme aktiivisesti toimintaamme päiväkodeissa. Seuraavalla videolla esitellään, miten sukupuolitietoisuus voi kehittää pedagogiikkaa. Tasa-arvotyö on pitkäjänteinen prosessi joka ylettyy kaikille varhaiskasvatuksen alueille. Kyse ei niinkään ole oikeasta ja väärästä tavasta opettaa tai ohjata. Videolla annetaan käytännön esimerkkejä stereotyyppisten ajatusten tunnistamisesta ja vinkkejä perheiden tasa-arvoiseen kohtaamiseen.

Mansikka, Jan-Erik — Kasvatustieteen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Sundelin, Marina — Päiväkodinjohtaja, Daghemmet Myran, Griffis, Larrie — Lastentarhanopettaja, Smedsby daghem, Jämsä, Juha — Toiminnanjohtaja, Sateenkaariperheet ry

Kysymyksiä pohdittavaksi:

  • Millaisissa tilanteissa olet havainnut vahvistavasi sukupuolistereotypioita? Mitä vaikutuksia tällä voi olla niihin joita kohtaat?
  • Miten perheet tulisi kohdata, jotta kaikki tuntisivat itsensä tervetulleiksi? Mieti perheiden monimuotoisuutta